1. Yhdistyksen nimi on Rajatsi ry.
2. Yhdistyksen kotipaikka on Raahe.
3. Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä soittotaitoa sekä toimia jazzmusiikin kohentamiseksi ja tunnetuksi tekemiseksi.
4. Tarkoituksen toteuttamiseksi yhdistys järjestää jäsenilleen orkesteriharjoituksia ja niihin liittyviä opetus-, valmennus-, neuvonta- ja kasvatustilaisuuksia sekä järjestää konsertteja, iltamia ja jameja.
Yhdistyksen tarkoituksena ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen ansion hankkiminen sen toimintaan osallisille, eikä sen toiminta muutenkaan saa muodostua pääasiallisesti taloudelliseksi. Yhdistys voi toimintansa tukemiseksi järjestää varojen hankintaa, kuten kulttuuriavustusten anomista, arpajaisia ja ravitsemusliiketoimintaa sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja.
Lisäksi yhdistys voi omistaa toimintaansa varten tarpeellista kiinteää ja irtainta omaisuutta sekä perustaa rahastoja.
5. Yhdistyksen varsinaisia jäseniä ovat kaikki ne yksityiset henkilöt, jotka yhdistyksen hallitus jäseniksi hyväksyy. Yhdistyksen jäsen ei saa nostaa palkkiota esiintymisestään yhdistyksen järjestämässä tilaisuudessa.
6. Yhdistyksen kannattajajäseniksi voivat liittyä ne yksityiset henkilöt ja oikeuskelpoiset yhteisöt, jotka yhdistyksen hallitus jäseniksi hyväksyy. Kannattajajäsenillä ei yhdistyksen kokouksissa ole äänioikeutta.
7. Varsinaiset jäsenet ja kannattajajäsenet suorittavat yhdistykselle vuosittain yhdistyksen vaalikokouksen määräämän jäsen- tai kannattajajäsenmaksun.
8. Yhdistyksen tilivuosi on kalenterivuosi. Tilit on päätettävä ja jätettävä tarkastettavaksi tilintarkastajille viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta, ja tilintarkastajien tulee palauttaa tilit lausuntoineen hallitukselle viimeistään kolme päivää ennen kokousta.
9. Yhdistyksen sääntömääräiset kokoukset pidetään Raahessa, vaalikokous lokakuussa ja vuosikokous maaliskuussa. Paikan ja ajan määrää tarkemmin hallitus, jonka toimikausi on kalenterivuosi. Kutsu yhdistyksen kokoukseen on saatettava jäsenten tietoon joko Raahessa ilmestyvässä sanomalehdessä julkaistavalla ilmoituksella tai kullekin jäsenelle lähetettävällä kirjallisella ilmoituksella vähintään seitsemän (7) päivää ennen kokousta.
10. Vaalikokouksessa
- valitaan hallituksen puheenjohtaja, neljä (4) muuta varsinaista jäsentä sekä viimeksi mainituille henkilökohtaiset varajäsenet seuraavaksi kalenterivuodeksi.
- valitaan tilintarkastajat ja heidän varamiehensä.
- määrätään jäsen- ja kannattajajäsenmaksujen suuruudet.
- esitellään istuvan hallituksen toimintasuunnitelma sekä tulo- ja menoarvio seuraavalle vuodelle.
- vahvistetaan toimintasuunnitelma sekä tulo- ja menoarvio.
- päätetään hallituksen valmistelemista kokouskutsussa erikseen mainituista asioista, joihin on otettava mukaan jäsenten viimeistään syyskuun 15. päivään mennessä kirjallisesti hallitukselle esittämät asiat.
11. Vuosikokouksessa
- esitetään edellisen hallituksen tekemä vuosikertomus.
- esitetään tilikertomus ja tilintarkastajien lausunto, päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta sekä päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä.
- päätetään hallituksen valmistelemista kokouskutsussa erikseenmainituista asioista, joihin on otettava mukaan jäsenten viimeistään helmikuun 15. päivään mennessä kirjallisesti hallitukselle esittämät asiat.
12. Näiden sääntöjen ja yhdistyksen kokousten päätösten mukaisesti yhdistyksen hallitus, joka on päätösvaltainen kolmen (3) jäsenen läsnäollessa.
- johtaa yhdistyksen toimintaa.
- hoitaa yhdistyksen taloutta.
- vahvistaa yhdistyksen keskinäisen työnjaon nimittämällä tarpeellisen määrän toimihenkilöitä ja toimikuntia, jotka toimivat hallituksen valvonnan alaisina.
- hoitaa muut hallitukselle kuuluvat asiat.
13. Yhdistyksen nimen kirjoittaa puheenjohtaja yksin tai kaksi muuta hallituksen varsinaista jäsentä yhdessä.
14. Jos yhdistys purkautuu tai lakkautetaan, on sen varat käytettävä jazzmusiikin edistämiseksi viimeisen yhdistyksen kokouksen päättämällä tavalla.
15. Muutoin menetellään kuten yhdistyslaki määrää.